”Kas, Lucifer.”
Kaikkien demonien
hallitsija, edesmenneen Lilithin puoliso… ja kammottavan ruma.
Lihava mies, joka lappaa
suuhunsa aina vain lisää ja lisää ruokaa. Kädet, kymmenillä sormuksilla
koristettuina, liikkuvat tasaista rataa suun ja lautasen välissä, ja mässäily
on vienyt miehen demonisen kauneuden ja jättänyt jäljelle vain ihmisyyden.
Ihmisen kasvot, jonka poskia pitkin valuu paksua rasvaa, ja toivon todella,
että mies kaluaa jonkun sääriluuta, koska muut vaihtoehdot ovat liian sairaita
jopa tälle sairaalloisen lihavalle miehelle, josta satun tietämään, että vielä
joskus tämä mies oli demoneista kaunein. Kaikkein kaunein, kaikkein korkeimmat
poskipäät, kaikkein terävimmät hampaat, syvimmät ja mustimmat silmänaukot.
Elintavat ovat vieneet tältä mieheltä kaiken sen kauneuden, jota Seirissä on,
jos osaa katsoa ihon alle, syvemmälle kuin vain päällimmäistä vartaloa.
Ihmismäinen ahneus, himoitseminen ja tietenkin perinteinen mässäily ovat
vieneet kaiken sen, mitä minä olisin tässä miehessä osannut arvostaa.
”Kas, Saatana.”
”Mukava yllätys tavata
sinut, Lucifer.”
”Kiitos samoin.” EI ole, ei
todellakaan. Minä tiedän listan järjestyksen, ja tiedän sen, ettei
omaantuntooni tule koskaan pistämään lainkaan, kun hoidan tämän miehen pois
päiviltä.
”Kuten sanottua, yllätyin
kovasti kun kuulin sinun saapuneen tänne… tuollaisessa muodossa, vieläpä.
Pitävätkö huhut paikkansa?”
”Riippuu huhuista.”
”Sinutko langetettiin
Taivaista?”
”Kyllä.”
”Mikä sinun syntisi oli?”
Nousen seisomaan suoraksi,
katson miestä suoraan silmiin, ja vaaleansinisten ihmissilmien takaa en löydä
pienintäkään jälkeä niistä syvistä silmäkuopista, jotka Seirin kasvoissa
lumosivat minut vain vähän aikaa sitten. Paholainen katsoo minua hymyillen pää
kallellaan ja hampaat jäytävät edelleen ruokaa, miehen maiskuttaessa näen
vilauksia mustista, tylpäksi kuluneista hampaista.
”En suostunut kumartamaan
ihmiselle.”
”Niinkö?” mies kysyy, nielee
kulahtaen, lopultakin kiinnostuneena. ”Niinkö tosiaan? Niinkö helposti teitä
paiskotaan sieltä alas, enkelini?”
”En sanoisi niinkään.”
”No kerro nyt ihmeessä, että
minkä takia sitten?”
”Oletko kuullut siitä
viimeisimmästä tapauksesta – niistä viiriäisistä?”
”Tokihan. Tännekin löytyi
pitkästä aikaa lisää väkeä, kun tuntuu että tämä jumalajuttu on iskenyt kiinni
oikein kunnolla.”
”Minä toteutin sen.”
”Oikeastiko?” Paholainen
kiinnostuu sen verran, että leuat lakkaavat jauhamasta ja silmiin palaa
oikeanlainen tummuus, joka piilottaa hetkeksi vauvansinisen kokonaan. ”Sinäkö
lähetit ne kaikki viiriäiset ja ruton?”
”Niille, jotka
kyseenalaistivat Isäni työn ja valittivat, ettei… mikä se ihmisten paikka
olikaan, Egyptistä, Egyptistä vapautumisen jälkeen ole ollut tarpeeksi lihaa
tarjolla.”
”Joten sinä lähetit isäsi
nimissä niille ihmisparoille viiriäisiä ja ruton?”
”Minä itse”, nyökkään.
”Mahtavaa! Aivan nerokasta”,
Saatana nauraa haltioituneena, ”sinä, upea nainen, sovit tänne loistavasti…
paitsi että et. Sinulla on jotain… ylimääräistä.”
”Tiedän.”
”Jumaluus. Siitä täytyy
hankkiutua eroon, koska olen enemmän kuin halukas ottamaan sinut mukaan omaan
hoviini, voin potkia Gaapin ulos –”
”Anteeksi, herrani”, olkani
takaa kuuluu, mutta huitaisen pikaisen ajatuksen äänen suuntaan, ja puhe lakkaa
ennen kuin oli ehtinyt alkaakaan, katkeaa kurluttavaan kakomiseen.
”Vielä varmemmin potkin
Gaapin ulos, oi Lucifer, minä haluan sinut hoviini.” Ja minä aion tulla sinun
hoviisi. Rakastan sitä, miten Saatana kuvittelee voivansa päättää jotain,
luulee voivansa tehdä yhtään päätöksiä. Totuus on, että Saatana on, kuten sinä,
minä ja kaikki muutkin täällä, minun Isäni luomia, jotkut lähempää ja jotkut
kauempaa. Itse kuulun siihen lähempään kastiin. Saatana voi kuvitella itsestään
ihan mitä tahansa, ja niin kuin vauvansini on kasvanut kauniin mustan katseen
päälle, on se myös peittänyt Saatanalta elämän tosiasiat. Tai kuoleman, jos
niin halutaan sanoa. ”Joten sinun täytyy tehdä omat… urotekosi... päästäksesi
eroon jumaluudestasi ja löytääksesi paikkasi minun hovistani.”
”Sen verran tiedän itsekin.”
”Tiedätkö, mitä sinun kuuluu
tehdä?”
”Ei mitään aavistusta.”
Paljon enemmän aavistusta kuin sinulla, mies hyvä.
”Sinun täytyy…”
Ja Saatana alkaa puhua, suoltaa
sanoja suustaan ja minä kuuntelen teeskennellen kiinnostusta, pieni näytelmäni
menee Saatanalle läpi, ja kun suostun tekemään kaiken, mitä mies sanoo
rasvaisella, saastaisella suullaan, mies on kierretty pikkusormeni ympärille.
Mies on myyty myös sille hymylle, jonka suon hänelle, ihan pienelle hymylle ja
niin viattomalle, että se olisi mennyt Isällekin läpi – jos Mikael ei olisi
ollut paikalla kantelemassa. Luulisi, että heti Isän jälkeen vanhimmalla olisi
muuta tekemistä kuin kannella pikkusiskostaan, mutta on totta, että Mikael ei
ole koskaan arvostanut minua edes sitä vertaa kuin Gabriel tai Uriel. Saatana
kuitenkin arvostaa kovasti, Saatana arvostaa enemmän kuin yksikään veljistä on
koskaan arvostanut, mutta tällä arvostuksella minä en tee yhtään mitään.
Saatana ei kiinnosta, mutta Saatanan rooli kaikessa, mitä tulee tapahtumaan,
kiinnostaa.
Olen hyvää vauhtia matkalla
kohti kolmannen tehtävän toteutusta, minä muistan ne kaikki. Ensin lankeaminen,
sitten Helvettiin astuminen. Kuten Saatanakin mainitsi, minun tulee kestää
Kiirastuli siihen asti, että on aika jatkaa eteenpäin, siinä on kolmas tehtävä
josta Saatana ei tiedä mitään, eikä kukaan muukaan Helvetissä. Kiirastulen
sietämisen jälkeen neljäs tehtävä on kidutukseen osallistuminen, ja jos kyseessä
on ihmissielu, minä en edes välitä. Puhdasveristä demonia minä en aio satuttaa,
en missään nimessä, mutta ihmissieluilla ei ole niin väliä – toivon, että se on
joku viiriäisistä kärsineistä, toivon että voin näyttää vielä kuolemankin
jälkeen Isäni vihan ja surun siitä, kuinka Isäni lapset – joiksi Isä ihmisiä
väittää – kääntyvät vastaan eivätkä ota vastaan sitä, mitä tarjotaan, vaan
valittavat ja valittavat. Meillä on vain mannaa, no voi itku, minäpä lähetän
sinulle niin paljon viiriäisiä, ettet ihmismäisyyksissäsi tunnista sanaa kohtuus. Kohtuus kaikella, paitsi
viiriäisissä.
Kidutuksen jälkeen minä
luovun jumaluudestani, mutta Saatanan ei tarvitse tietää sen enempää
yksityiskohtia jumaluudesta, tai siitä, onko jumaluuden poistuminen luopumista
vai menettämistä. Minä tietoisesti luovun jumaluudestani, mutta tarvitsen
siihen jotain, mistä Saatana ei tiedä yhtään mitään. Saatanan ei kuulukaan
tietää, koska jos Saatana tietäisi, minulla olisi edessäni enemmän koetuksia
kuin vain neljäkymmentäyhdeksän kappaletta, jotka Jumala on minulle määrännyt.
Tehtävät johtavat siihen,
että pääsen takaisin lailliselleni paikalleni, ja vielä vain hetkiä ennen
putoamistani Mikael kehtasi yrittää evätä minulta laillisen paikkani. Mikael on
aina ollut kateellinen ja katkera, Mikael on enkeli joka on katkera, katkera
isoveli ja katkera omasta vastuustaan ja siitä, ettei Isä muka huomaisi häntä.
Mikael on halunnut minut ulos Taivaasta niin kauan kuin minä olen ollut
olemassa, ja nyt Mikael on päässyt tavoitteeseensa puhuttuaan ensin Isälle
rumilla, sairailla sanoilla, vääristeltyään totuutta ja tukittuaan Isän korvat
totuuksilta vääristelemällä asioita.
Lucifer tappoi sinun luomiasi, niin Mikael kanteli Isälle, Lucifer tappoi sinun pelastamiasi sinun
nimissäsi. Mutta Mikael ei kuullut sitä kauheaa, tuskaista huutoa, Mikael
ei kuullut sitä kuinka ihmiset suunnittelivat hartaasti lähtevänsä takaisin
Egyptiin, lähtevänsä takaisin paikkaan,
josta Isä vapautti heidät, vain siksi, että tarjolla ei ollut lihaa. Lihaa.
Ihminen on ahne ja ihminen on kammottava, ja minä kyllästyin kuulemaan ainoan
lempi-ihmiseni rukouksia Isälle, joka ei kuunnellut, ja minä lähetin viiriäisiä
viemään paikalle niin kovan sairauden, että valittajat, jotka eivät tunteneet
kohtuutta, menehtyivät omaan ahneuteensa. Mikael ei ottanut sitä hyvin ja Isä
otti sen vielä huonommin siinä vaiheessa, kun Mikael kertoi siitä, ja Mikaelin
suotuisalla avustuksella minut langetettiin Taivaasta.
Tehtävät nostavat minut
takaisin Isäni suosioon, ja jos selviän niistä kaikista, on paikkani lopultakin
Taivaassa, Isäni vieressä, mihin minä kuulun. Minä olen Isäni ensimmäinen
tytär, minä olin jo kauan ennen Lilithiä tai Eevaa, ja minä olen oleva
pidempään kuin Lilith tai Eeva. On vain järkevää, että minä pääsen takaisin
Taivaaseen, takaisin Isäni ja veljieni luokse.
Saatana haluaa tietää, josko
minä olen valmis koetuksiini, ja ilmoitan niin arvokkaasti kuin ihmiskehossa
mahdollista, että olen valmis.
”Sinä pärjäät varmasti
hyvin, oi Lucifer”, mies sanoo ja hymyilee minulle rasvaisella suullaan, joka
on alkanut taas jäytää lihaa luista. ”En millään malttaisi odottaa, että saan
sinut tänne. Lykkyä tykö, ystäväni.”
”Kiitos”, vaikka en olekaan
ystäväsi, Saatana. Sinä vain et tiedä, kuinka kaukana ystävästäsi minä olen.
Oven ulkopuolella Seir
odottaa minua, seisoo kädet selän takana ristissä ja vaiteliaana, seuraa
katsellaan minua, kun lähden kiipeämään portaita takaisin ylöspäin.
”Mihin matka?” mies kysyy
juostuaan puolikkaan kerrosvälin lähemmäs, niin, että olemme miehen makuun liian
lähellä sitä järjetöntä, puhtaan kauhun aiheuttamaa kirkumista.
”Kiirastuleen.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti